Tietokoneen käytön perusteet
Resurssienhallinta ja leikepöytä
Tässä luvussa
- opit lisää Windows 10 -käyttöjärjestelmästä.
- opit käyttämään Resurssienhallinta-ohjelmaa.
- opit käyttämään leikepöytää.
- opit ottamaan näyttökuvan.
Resurssienhallinta on ohjelma, jossa saadaan näkyville tietokoneen tallennuspaikkojen (esim. levyasemien ja verkkolevyjen), kansioiden ja tiedostojen sisällöt, rakenteet sekä tiedot. Resurssienhallinta-ohjelmassa voidaan myös luoda, kopioida, siirtää, uudelleen nimetä ja poistaa tiedostoja sekä kansioita. Resurssienhallinnan avulla tietokone pidetään järjestyksessä: esimerkiksi valokuvat voidaan nimetä uudelleen ja järjestellä ne omiin kansioihinsa.
Leikepöytä on käyttöjärjestelmän työmuistissa oleva muistialue. Sen avulla voidaan siirtää ja kopioida tiedostoja, objekteja ja kansioita eri ohjelmien välillä tai ohjelmien sisällä. Leikepöydän avulla voidaan siis esimerkiksi siirtää tekstikappale eri kohtaan tekstidokumentissa kirjoittamatta sitä uudelleen. Leikepöytää voidaan hyödyntää myös näyttökuvan ottamisessa.
Resurssienhallinnan käyttö
Resurssienhallinta-ohjelmaan pääsee käsiksi Käynnistä-valikon kautta tai työpöydän tehtäväpalkin kuvakkeesta . Resurssienhallinta-ohjelman aloitusnäkymässä näkyy koko tietokoneen sisältö. Alla on ohjeistettu muutamia tärkeimpiä Resurssienhallinta-ohjelman toimintoja.
Kansion luominen:
- Valitse levyasema, jonne haluat uuden kansio luoda.
- Resurssienhallinnassa näet, mitä kansioita valitsemasi levyasema tai sen hakemistorakenne jo sisältää. Jos haluat luoda uuden kansion jonkun olemassa olevan kansion alikansioksi, valitse olemassa oleva kansio.
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Uusi kansio, anna kansiolle nimi ja paina näppäimistön Enter-näppäintä.
Hyödyllisiä näppäinyhdistelmiä
- Windows + E =
Resurssienhallinta-ohjelman avaus
- Ctrl + C = kopioi
- Ctrl + V = liitä
- Ctrl + X = leikkaa
Tiedoston tai kansion kopiointi toiseen sijaintiin:
- Valitse kopioitava tiedosto tai kansio aktiiviseksi.
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Kopioi.
- Siirry sijaintiin, johon haluat tiedoston tai kansion kopioida.
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Liitä.
Kakkospainikkeen käyttö
Hiiren kakkospainikkeen takaa löytyvät yleisimmät Resurssienhallinnan ja leikepöydän toiminnot. Valitse ensin haluamasi tiedosto tai kansio aktiiviseksi. Napauta sen jälkeen sitä hiiren kakkospainikkeella ja valitse haluamasi toiminto.
Tiedoston tai kansion siirto toiseen sijaintiin:
- Valitse siirrettävä tiedosto tai kansio aktiiviseksi.
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Leikkaa.
- Siirry sijaintiin, johon haluat tiedoston tai kansion siirtää.
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Liitä.
Tiedoston tai kansion uudelleen nimeäminen:
- Valitse uudelleen nimettävä tiedosto tai kansio aktiiviseksi.
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Nimeä uudelleen.
- Kirjoita uusi nimi ja paina Enter-näppäintä.
Roskakori
Roskakorista tiedoston tai kansion palauttaminen onnistuu tarvittaessa. Roskakori on hyvä aika ajoin tyhjentää, koska levytilaa vapautuu vasta, kun poistetut tiedostot ja kansiot tyhjennetään roskakorista. Roskakori löytyy työpöydältä tai Resurssienhallinta-ohjelman kautta.
Tiedoston tai kansion poistaminen:
- Valitse poistettava tiedosto tai kansio aktiiviseksi. Poistamiseen on kolme vaihtoehtoa:
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Poista. Tietokone kysyy varmistusta poistamiseen eli tiedoston tai kansion siirtämiseen Roskakoriin. Poistettu kansio tai tiedosto siirtyy siis ensin Roskakoriin, josta se voidaan myöhemmin palauttaa tai poistaa lopullisesti.
- Toimi kuten edellä, mutta pidä poistamisen aikana näppäimistön Shift-näppäintä pohjassa. Tietokone kysyy varmistusta poistamiseen. Poistettu kansio tai tiedosto poistuu lopullisesti, eikä siis siirry ensin Roskakoriin.
- Poista aktiivinen tiedosto tai kansio painamalla näppäimistön Delete-näppäintä.
Tiedoston, kansion tai levyaseman tietojen tarkasteleminen:
- Valitse aktiiviseksi se tiedosto, kansio tai levyasema, jonka tietoja haluat tarkastella.
- Valitse Aloitus-välilehdeltä Ominaisuudet.
- Aukeavan ikkunan eri välilehdiltä voit tarkastella valitsemasi tiedoston, kansion tai levyaseman tietoja.
Resurssienhallinta-ikkuna:
Viemällä osoittimen kuvan päälle saat tietoa kuvasta.
Leikepöydän käyttö
Leikepöydälle voidaan ottaa ikään kuin talteen tietoa myöhempää käyttöä varten. Talteen voidaan kerrallaan ottaa vain yksi tieto, sillä uusi leikepöydälle talteen otettu tieto korvaa aina edellisen tiedon. Leikepöydällä olevaa tietoa ei ole mahdollista nähdä tai tarkastella missään, sillä leikepöydälle talteen otetun tiedon näkee vasta, kun se sijoitetaan uuteen paikkaan. Haluttu tieto saadaan otettua talteen leikepöydälle Kopioi-komennolla (Ctrl + C) tai Leikkaa-komennolla (Ctrl + X).
Näyttökuva
Tietokoneen näytön näkymästä on mahdollista ottaa kuva. Tällaista kuvaa kutsutaan näyttökuvaksi (tai kuvakaappauskuvaksi, ruutukaappauskuvaksi, screenshotkuvaksi). Näyttökuvan ottaminen on hyödyllistä silloin, kun halutaan ottaa talteen esimerkiksi verkkokaupan tilausvahvistus tai vaikka jokin yksityiskohta verkkosivun näkymästä. Näyttökuvan ottamisessa voidaan hyödyntää leikepöytää tai näyttökuva voidaan tallentaa suoraan tietokoneessa sijaitsevaan kansioon.
Näyttökuvan ottaminen leikepöydälle:
- Jos haluat ottaa koko näytön kokoisen näyttökuvan, paina näppäimistön Print Screen -näppäintä (näppäin voi olla nimeltään myös PrtScn tai PrtSc).
- Jos haluat ottaa kuvan valittuna olevasta ikkunasta, paina näppäimistön näppäinyhdistelmää Alt + Print Screen.
- Jos haluat ottaa kuvan tietystä alueesta, paina ensin näppäinyhdistelmää Windows + Shift + S, jolloin osoitin muuttuu ristiosoittimeksi. Valitse ristiosoitinta käyttäen haluamasi alue hiirellä/ohjauslevyllä vetämällä.
Yllä kuvatuilla tavoilla otettu näyttökuva otetaan siis talteen leikepöydälle, josta kuvan saa siirrettyä haluamaansa paikkaan. Kuva voidaan liittää haluttuun paikkaan Liitä-komennolla (Ctrl + V).
Näyttökuvan ottaminen kansioon:
- Paina näppäinyhdistelmää Windows + Print Screen, jolloin saat otettua näyttökuvan koko näytöltä. Näyttökuva tallentuu automaattisesti tietokoneeen Näyttökuvat-kansioon, joka on Kuvat-kansion alikansio.
Yhteenveto
- Resurssienhallinta on ohjelma, jossa saadaan näkyville tietokoneen tallennuspaikkojen, kansioiden ja tiedostojen sisällöt, rakenteet sekä tiedot.
- Leikepöytä on käyttöjärjestelmän työmuistissa oleva muistialue. Sen avulla voidaan siirtää ja kopioida tiedostoja, objekteja ja kansioita eri ohjelmien välillä tai ohjelmien sisällä.
- Näyttökuvan ottamisessa voidaan hyödyntää leikepöytää tai näyttökuva voidaan tallentaa suoraan tietokoneen kansioon.
Keskustelutehtävät
- Mitä hyötyä on tietokoneen pitämisestä järjestyksessä Resurssienhallinta-ohjelman avulla?
- Minkälaisissa tilanteissa näyttökuvan ottaminen on hyödyllistä?
Tehtävät
- Tee alla olevat tehtävät järjestyksessä.
- Luo opettajan ohjeistamaan sijaintiin uusi kansio, jolle annat nimeksi tvt_tehtavat.
- Avaa täältä löytyvä tiedosto ja tallenna se kansioon tvt_tehtavat nimellä luku4_tehtava1.
- Etsi kansio tvt_tehtavat Resurssienhallinta-ohjelman kautta ja poista siellä oleva tiedosto luku4_tehtava1 siten, että tiedosto siirtyy Roskakoriin.
- Mene Roskakoriin ja poista lopullisesti tiedosto luku4_tehtava1.
Tehtävät
- Tee alla olevat tehtävät järjestyksessä.
- Luo Resurssienhallinta-ohjelmassa Työpöydälle uusi kansio, jolle annat nimeksi tvt_tehtavat.
- Ota näyttökuva leikepöydälle Resurssienhallinta-ohjelman aloitusnäkymästä.
- Avaa tekstinkäsittelyohjelma ja liitä näyttökuva tekstitiedostoon.
- Tallenna tekstitiedosto Työpöydällä olevaan kansioon tvt_tehtavat nimellä luku4_tehtava1.
- Kopioi Työpöydällä oleva kansio tvt_tehtavat ja liitä kopio opettajan ohjeistamaan sijaintiin.
- Poista Työpöydältä alkuperäinen kansio tvt_tehtavat.